Päätettiin tarkistaa onko Kassulle tullut mitään takajalan niveliin ongelmaa hokkareihin siirryttyä. Taivuteltiin siis..(Eli väännetään niveltä jonkin aikaa ja pyydetään juoksemaan, jos kipeä, niin alkaa ontumaan.)

Markku pitää jalkaa ja näyttää sitten merkin että juoskaa. Taisipa läpsäyttää käsiäänkin yhteen. Kassu, tämä ratojen sankari, kaksivuotiaiden välkyin varsa lähti paahtamaan täyttä ravia. Minä sujona narun perässä. Talutusnaru oli vielä leuan alla kiinni, joten pystyi suoralla päällä vetämään, etten saanut päätä käännettyä ja pysäytettyä vauhtia. Jos olisin kiinnittänyt sen sivulenkkiin olisin saanut kammettua sen päätä itseenipäin ja vauhdin toppaamaan. Mutta ei. Menin kuin leija narun perässä. Purin hammasta ja yritin olla päästämättä oria irti. Vauhti oli sen verran kovaa, että jalkojen askelten väli oli metritolkulla. Siis jättiläisen loikkia meikäläisen tappijalkoihin nähden:) Ihme kun en kaatunut. Ihme kun naru ei kirvonnut käsistä. 

Lopulta sain hypittyä tien vierelle jossa oli vähän enemmän lunta ja vastusta tuli lisää Kassun vedettäväksi. En nimittäin ihan sitten ..............vuosikausiin..............ole juossut niin lujasti........... Siinä perässä roikkuessani napsahti niskasta jotain. On vaikea kääntää päätä. Ihan kuin olisi ilmaa pumpattu jonnekkin nivelen väliin.

Markun kommentti oli, että miksette juosseet takaisin niin olisin nähnyt miten jalat menee edestä katsottuna. HEI HALOO! OLIN JUST JUOSSUT KOVITEN IKINÄ ja hyvä että pysyin tolpillani. Juokse siinä sitten vielä takaisin. Haist.....................

Ei ollut nivelissä mitään. Hieno homma. Alumiinit alla. Ei ole ihan priimaa ravi vieläkään.

Midas ilmoitetaan Kuopioon. Huomenna viimeinen ilmo pvä.