Minä ryöstin itselleni valmennukseen Harmiel Tinkerin. Kehittynyt kovasti. Ei enää kipitä ja peitsaa. Harmiel tulee Harashoon tilalle, kun se kohtapuoliin lähtee.

Markun treeenattava Hirmu... No minäpä kerron mitä se teki eilen. Ensin oripoika sanoi, että v...mie lähe minnekkään lenkille. Seuraavaksi kun Markku tarkisti kavioita, se yritti potkaista ja runtata Markun seinään. Lenkille lähtö onnistui hyvin ja en uhrannut enää näihin kavereihin ajatustakaan. Maalailin tallissa nimittäin aitatolpia valkoisiksi. Homman tehtyäni päätin lähteä postilaatikolle katsomaan olisiko tullut mitään kivoja laskuja. Tiellä lampsiessani kuulin metsästä kummia ääniä. Rysk, rysk.... Ihan kuin jotain valkoista olisi vilahtanut. Markku? Mitä hittoa se siellä tekee. Ryskrysk. Lähden hiihtämään peltojen läpi metsään. Sieltä löytyi kiukkuinen hevonen ja Markku. Hirmu oli suuttunut matkan varrella ja alkanut potkia. Ei ollut potkuremmi pidätellyt juurikaan. Oli siinä suutuspäissään kammennut umpitukkimetsään ja ei ollut suostunut peruuttamaan pois puitten välistä.

Siinä kuulkaas ähistiin ja puhistiin jokunen tovi. Hevonen oli kovinkin päättäväinen, että hän ei sieltä pois tule. Vetäisi nurinkin yhden kerran ihan uhalla, että ei tarvitse mennä taaksepäin. Aika sälli.

No, kun se sitten sieltä ulostautui, niin vähän siinä valjaita oiottiin ja matka jatkui.( Minä siinä mielessäni kerkesin kiroilla, että minun kärrit sillä elukalla perässä, hajottaa nekin, entisiäkään tuhoja ei ole vielä keretty korjata. Toiset kärryt on edelleen solmussa. Markku iltamissa näkyi laittavan painavat kärrit kuntoon, varmaan saa ne peräänsä seuraavaksi...)

Sovussa tulivat pois ja menivät pesulle.

Markku sanoi, että tältä lähtee munat pois. Ensimmäinen ori joka luovuttaa pimpulat.  Kunhan tulee kylmät ilmat niin se on menoa!!!!

 

Tänään on Ivanin ravit. En odota mitään. Enemmänkin olen "antautunut"  etukäteen. Ei taistelufiilistä ollenkaan.