Garmiwa, Kassu ja Markku lähtevät hurruuttelemaan ihan kohta klinikalle. 3-4 h ajo edessä. Sitten vielä ravit illalla. Yöllä kotiin. Toivon, ettei nuku rattiin. Kimmon piti lähteä oman hevosensa kanssa myös, mutta hänen kuormikkaansa oli hyytynyt. Toinen juttu on sitten se ajetaanko Jyväskylässä raveja. Pakkanen aika kova. Kassun silti pitää lähteä mukaan kun ei tiedä mitä radalla päätetään. Ovat jo siihen aikaan melkein perillä kun tiedotteet tulevat. Eilen ainakin ravattiin Joensuussa. 3 heppaa jäänyt pois Kassun lähdöstä. 2,3,9.

Comets Tail riipii koivunoksia.