Ensin tietenkin tein perushommat 4.30-7.30 asti. Sitten vähän aamupalaa kuvun täytteeksi ja pakkaamaan autoa hiittireissua varten. OLI HYYTÄVÄN kylmää. Minulla oli kaikki talvitamineet päällä eikä yhtään tuntunut liialta.

Ensimmäinen hiitti meni hyvin, otimme rauhallisesti 40 vauhdit ja juoksutimme 3 kiekkaa.

Toiselle hiitille saimme mukaan yhden hevosen lisää, joten vauhti vähän kiihtyi. Ensimmäinen kierros oli 35 ja toinen 32. Harmidas Tinker laukkasi viimeisellä kiekalla joten se joutui tulemaan alle 30 lopetuksen koska oli maalissa tasapäin meidän muiden kanssa. Hyvä hiitti ja reippaat hevoset. Hevoset ei puhaltaneet lainkaan. Hiton hyvä kunto pojilla.

Minun kasvattini "Iida" oli käynyt myös hiitillä. Sieltä niitä varsuleita rupeaa tulemaan radoille pikkuhiljaa!!!

Hiitin jälkeen olikin odoteltava eläinlääkäriä joka tuli tutkaamaan tammat ja katsomaan kiima ajankohtia astutettavilta sekä kurkisti pikaisesti minun 2v orin polvia. Iivanilla kun on ollut vähän turvotusta etupolvissa. Kasvaa kuulemma rajusti ja "pölykapselit" on vähän ärtyneet. Saa ajaa, mutta ei vielä kovasti. Se onkin kuin kirahvi. Jalkojaan asettelee esimerkiksi käytävällä käännyttäessä. Raukalla on 5m letkukintut :)

Nyt on sitten todistettu, että Goodbye Charlie pystyy astumaan ja saamaan tammoja kantaviksi :) HIENO HOMMA!!!!

Tänään saattaakin olla useampikin tamma kiimassa. Taitaa olla ainakin 3 melkein samaan aikaan. Ukko joutuu painamaan ns. pitkää päivää, että saa tytöt tyytyväisiksi....

Ajattelin kuitenkin käydä tässä ensin eläinkaupalla moikkaamassa Kaisaa. Unohdimme ottaa kenkänauloja viime reissulla, joten nyt on hyvä syy lähteä ajelemaan Siilinjärvelle.

Adios Amigos!

PS: Enpäs muuten muistanut ottaa kuvia siitä ultraamisesta. Pahus! No tuleehan se viikon päästä uudelleen.