Naudat karkasivat. Huomasin ne etupihalla. Tammatkin karkasivat samassa rytinässä kun yritettiin saada samasta portista lehmät sisään. Taisi meiltä muutama ruma sana irrota, tosin ne oli osoitettu toisillemme, ei eläimille.

Kun rauha palautui tilalle lähdin ajamaan Ivania omalle polulle. Enpäs pitkälle päässyt kun kärryt kellahti osuessaan isoon kiveen-Markku oli lanannut tien ja mie olin unohtanut, että tielle oli noussut pään kokoinen kivi. Kimposin kuin katapultista takaraivo edellä pöpelikköön. Mysteeriksi jää miten sain polven ruvelle jos selkä edellä linkosin sinne metsikköön.

Ivan tietysti säikähti ja lähti kiitoravia työstämään pitkin tietä. Minä kiirehdin huutelemaan Markulle, että HEEEEVOOONEN ON IIIIRTI KÄÄÄÄRRYT PEEERÄSSSSSÄ!!! Ivan juoksi rataennätyksen-kiersi kaksi kiekkaa niin paljon kuin kintuista irtosi ja lopulta hoksasi portin kohdalla kääntyä pihaan. Siinä sain sen sitten kiinni kun se jylisti tulla kohti. Levitin kädet levälleen ja pruuuuttellin sille kovalla äänellä. Poika pysähtyi ja pääsin tutkimaan vahinkoja. Niitä ei ollut ihme kyllä tullut. Kävin vielä vähän kävelyttelemässä kakaraa ja tarkistin, että yhtään aitapylvästä ei ollut kaatunut Ivanin hiittaillessa itseään. Tarkasti oli osannut kanttailla mutkat ja kaikki, kun ei ollut törmännyt mihinkään...

Nöpön äippä ja iskä kävivät kylässä. Nöpö lähti lenkille ja ilmeisesti meni hyvin kun Markku ei ainakaan moittinut. Varmasti mukava päästä ajamaan omaa hevosta:) Tulkaa toki uudestaankin körryyttelemään!!!!

C kävi eilen taas ratsastuslenkillä. Markku kengitti sen ensin. Tuntui 100 kertaa paremmalta kuin aikaisempina päivinä. Minulla oli kivaa C kyllästyi puolen tunnin päästä. Se ei oikein jaksa innostua näistä perusjunnaavista harkoista:)

Uskalsin ehdottaa Markulle, että entäs jos käytettäisiin Vieremän paikallisraveissa kokeilemassa miltä se tuntuu... 2 kappaletta ensi kuun alkupuolella. Lupasi miettiä... Ei teilannut ideaa. Hiitti jäi tekemättä. Siirrettiin sitä vielä. Ehkäpä jo tänään kun on muutenkin menoa kylille päin....