Kello 00.31 aivoissa soi herätyskello ja kehoitus lähteä tarkistamaan maatila. Oli pilkkopimeää ja ulkona pakkasta. Kävin kiivaan keskustelun aivojeni kanssa ja kehittelin sen seitsemän syytä miksi minun ei tarvitsisi lähteä ulos....

Sisäinen herättäjä voitti 1-0.

Markku tuhisi unissaan, koirat myös. Hiippailin yöpukusillani eteiseen pukemaan tallikengät ja talvitakin ylleni. Ei tehnyt mieli pukea kunnolla päälle-sillä minähän vain vilkaisisin ulkoilmaa ja kipittäisin sitten äkkiä nukkumaan. Luikurin raahasin mukaani turvakoirakseni. Se urahti jo heti rappusilla ja katsoi oikeanpuoleiselle tielle. Sinne siis.... Chiquita oli luiskahtanut pihatosta lankojen läpi ja törötti tiellä huuli mutturalla. Ainakun pääsin tarpeeksi lähelle se siirtyi eteenpäin. Pian olimmekin jo lähellä metsätien reunaa ja suhahdin Chiquitalle, että odottelee siinä, minä haen Markun. Chiquita on aina ollut muita ihmisiä kohtaan epäluuloinen ja varsinkin jos se on hieman kiihtyneessä tilassa. Markku on sen luottoihminen. Minä siis kipitin sisälle hakemaan miestä joka ei varmasti yhtään sen enempää olisi ulos halunnut keskellä yötä kuin minäkään.

Chiquita "blogattiin" tielle ja Markku otti sen kiinni. Traktorin ja auton valojen loisteessa langat saatiin kiinni ja kuviteltiin lähtevämme nukkumaan. Vilkaisin sitten kuitenkin lehmien nukkumapaikkaan ja hokasin, että siellä ei ollutkaan lehmät vaan ainoastaan toinen vasikoista joka oli hieman yksinäisyyden vaivaama ja oli erittäin tyytyväinen päästessään imeksimään kenkäni nauhoja. Seuraavaksi siis lehmäjahtiin.......................................................................................

Mie lauleskelemaan Bambijageishaaaaahuldahuoleeeeeeetoon..... Markku taas paineli traktorilla hakemaan heinäpaalin-traktorihan on lehmille ruokintakone jota kannattaa seurata. Homma toimikin varsin näppärästi. Lehmät yks toisensa jälkeen kipitti omaan kotiinsa natustelemaan uutta heinäpaalia.

Olipahan vähän kylmä reissu yöpaitasillaan.

Eikä meinannut uni tulla silmään enää ollenkaan.

Mikähän lie villiinnyttänyt eläimet ja kukahan se taas kävi potkaisemassa minut hereille? No thanks kuitenkin herättäjälle:)

portal.hamk.fi/portal/page/portal/HAMKJulkisetDokumentit/Yleisopalvelut/Julkaisupalvelut/Kirjat/luonto_ja_maaseutu/Hevosten_ammattimainen_hampaiden_hoito_Suomessa.pdf

Tuossa matskua jota etsiskelin netistä. Hampaat kiinnostavat kovasti.

Voi kun kerkeis ottaa pienet päikkärit tänään.... On kyllä hirveesti ajettavia, että saattaa jäädä haaveeksi...