Päätin kiivetä tallin katolle tiputtelemaan lumia. Ette voi uskoa miten paljon sitä oli. Metri tolkulla. Oli hikistä puuhaa. Pelkästään jo katolle pääseminen tälläiseltä tankerolta oli jo uroteko.

Huhkin, heiluin ja tiputin sitä hirveän tönkköistä lunta. Lopulta oli niin hiki, että pipo ei meinannut päässä pysyä ja silmälasit oli huurusta sameat. Kumpparit ei mikään paras vaihtoehto peltikatolle:) Yhden kerran tuiskahdin nenälleni. Urakka niin suuri, että en saanut kaikkea luotua.

Minä seison katolla ja Markku kiljuu ohjeita. Lunta satoi lisää ja oli sellainen puolisynkkä päivä.

Ekulle muistaessani: P J Punjab, olisiko se mielenkiintoinen ori sinun mielestäsi. Uskaltaisikohan sitä kysyä? Mennyt kymppiä. Huonot tiinehtyvyysluvut. Mutta niitäkin pitää katsoa sitten sillä silmällä, että kaikki ei välttämättä ole orin syytä. Ihminenkin voi aiheuttaa monta hutivirhettä tahtomattaan..... Donerailista.... Sillä ei kai ole sijoituspaikkaa....?... Sillä ei kyllä ole enää käynyt montaa tammaa.... Niin ja siis tietenkin vuodelle 2011. Charlie saa vielä tämänkesän tyttöset.

Pahin ongelmakohta katolla oli ladon päältä tallin katolle tippunut lumi. Siinä oli varmaan metrin verran lunta. Hyvin on katto ainakin rakennettu.

 Huhhuh, lepotauko, ei ole kahvia ja pullaa:)

Odottelen tässä viimeistä kuvaa joten kerron yhden ohjelman joka vähän järkytti. Sodan aikana kiinnijääneet saksalaiset laitettiin raivaamaan miinoja, niitä joita itse olivat ripotelleet. Ammattitaidottomat räjähtivät tuusannuuskaksi. Niitä meni useita satoja ja toinen mokoma loukkaantui vakavasti. Päivän purettuaan miinoja he joutuivat kävelemään kuoleman marssin ripirinnan alueen poikki joka oli juuri raivattu. Ja jos homma oli huonosti tehty- BUM!!!! Jännitystä elämään...

Parhaimmillaan/pahimmillaan oli lunta noiiiiin paljon. Nyt koskee selkään. Välilevyt paukkui.

Eilen ei meinannut vesilasi kädessä pysyä, meni niin voimat.