Eilen Harmigor juoksi Nerkoolla yksin 26. Eli läpi pitäisi koelähtö mennä! Mitenkäs minä sen sille varsallle vakuutan? Pitänee taas ilmoittaa Kuopioon kunhan siellä on seuraavan kerran ravit. Tänään ilmoitetaan Lapstogo Tinker Helsinkiin. Ravit olisi sitten ensi keskiviikkona jos sitä ei pois karsita. Tammalähtö enintään 8000e tienanneille. Tiedoksi siis Riikallekkin, jos aiot mennä heppaa katsomaan livenä. Otavaa ei viitsitty kokeilla, koska sillä on pisteet niin vähissä, ettei se pääse kumminkaan mihinkään ja eipä tainnut olla sopivaa sarjaakaan. Pitää sitäkin sitten Kuopioon katsella jos onnistaisi.

Jumpattiin Otavan kanssa eilen. Sehän on aika vino kaveri. Puoltaa reippaasti oikealle. Aurauskulmat vähän vinksallaan :) Otava ei oikein ollut varma kiusaanko minä sitä vai kuuluuko serpentiinimutkat ja vasemman lavan venyttelyt treeniin. Yhdesti se meinasi lyödä kengät tiskiin ja hypätä pystyyn. Hillitsi kuitenkin itsensä ja pysyi neljällä jalalla. Maasta käsin teimme voltteja vasemmassa kierrossa ja "etuosakäännöksiä"....  Alussa olisin halunnut tehdä voltteja pellolla vasempaan hiljaisessa vauhdissa, mutta sen idean heitin parin täyskäännöksen jälkeen takajalkojen varassa-romukoppaan, tyttö ei siis toimi siellä ollenkaan. Menee ihan lukkoon. Olen myös hieronut Otavaa ja venytellyt jalkoja. Minä olin sen treenin jälkeen ihan puhki. Oli kyllä tammakin. Vähän mietityttää kannattaako koko homma-että pahennanko vain tilannetta ja teen siitä entistä kipeämmän.... Se on varmaan kuitenkin juossut sillä hassulla omalla tyylillään aika kauan. Klinikkaakin voisi harkita. On kuitenkin varsoja vietävänä hammaslääkäriin, niin samallahan sen veisi tammankin.

http://www.onextwo.com/info.php

Pistän tänne muistiin Ranskalaiset sivustot josta löytyy hevosten juoksut. Saan kaivettua lisää tietoja esimerkiksi Ines Rolls tammasta ja Goodbye Charliesta.