Mistä se kaikki vesi oikein tulee? Ja miksi se tulee juuri tänne? Olisi varmasti muitakin paikkoja missä sitä enemmän tarvittaisiin. Ilman kumppareita ei tulisi mitään. Hei HALOO siellä taivaassa kuka siten hoidatkin sitä sadetusjärjestelmää-laita kiinni ne hanat- tänne hukkuu kohta!!!!!!!!!!!! (meikäläinen pui täällä nyrkkiä kohti taivasta)

Oli minulla oikeastikkin asiaa. Sussu kävi tielenkin ja auto oli tullut vastaan. Oli siellä kuulemma vähän jännittänyt. Sussun on myös pitänyt selvitä portista ulos odottamalla sen avaamista, sillä minä sitä en ainakaan ollut siellä aukomassa....En nimittäin edes tiennyt että ne sinne meni. Nyt alkaa neiti olla siinä elämän vaiheessa, että perusopit on opeteltu ja omistaja varmaankin voi kohtapuoliin hakea tammuskan kotiin. Pitää vielä tämä pari viikkoinen treenailla sitä tiellä, ja minä otan vaikka oman hevoseni aina mukaan. Siinähän sitä on Sussulle virikettä loppu ajaksi.

 

1750547.jpg

Löytyi vanha kuva koiranpennuista. Pystyn muistamaan sen tuoksunkin mitä vaaveista lähti. Massi oli aika kärtty vauvoistaan. Minä en saanut alussa edes mennä niiden lähelle. Se oli Markku joka hoiti ensipäivät niitä. Minulla Massi murisi. Ryökäle!