Juutas että on juoksuttanut.

Ykköset oli taas aisojen edessä. Suurimmaksi osaksi Kalle ja Markku ne ajeli. Minä kävin pikkuriikkisen avittamassa. Harashoo menenee ihan hyvin. Kärrylenkillä oli. Kassu kävi kärrylenkillä. El:li ei vielä saa kärryä jalkansa takia, ettei vain hermostu ja särje sitä roipelia. Perästä ajettu ilman kärryjä. Sitten päästään lempiaiheeseen-päivän pamaukseen- Hirmu Harmiin.

1247284377_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ladossa on katto vastassa irtoheinillä. Seuraavat satsit suurpaaluihin.

Hirmu Harmi oli jälleen kerran vetänyt seljällensä. Minä huolestuin kotosalla odottaessani ja lähdin kävelemään vastaan. Markku veti kärryjä ja ohjasti toisella kädellä Hirmua. Oli pitänyt purkaa kärryt pois kun oli aivot kuulemma pojalla menneet ihan lukkoon. Kotitiellä Hirmu vielä päätti yrittää potkia Markkua. Sarjatulella heitti korkeita kiukkupukkeja. On ärree luonne herralla. Äidiltä peritty. Äitiähän ei voi pitää toisten tammojen kanssa, koska se potkisi ne hengiltä parissa minuutissa. Mitähän tästä kaverista oikein tulee...

Meille oli tarjottu uutta orivarsaa opetettavaksi. Sen tamman lisäksi mikä on jonottanut kevään tänne pääsyä. Jaa'a... Kunto ainakin kasvaa kun päivät perässä kävelee ja opettaa.

Minä ajelin omat varsat ja Garmiwan. Garmiwalla oli ensimmäistä kertaa poistettu kieliside lenkin ajaksi. Heti veti kielen kuolaimen päälle:)

Irina kävi kärrylenkillä. Kuviakin on kunhan saan siirrettyä ne.

1247370845_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lapstogon maha. Ei näy nälkäkuoppaa kyljessä. Varsinainen tankki. Jokapäiväinen kiusoittelun aihe.

 

Irina lähti Markun ja Kallen kanssa menemään tietä pitkin. Takaisin tuli Markku kyydissä istuen. Minä seurasin mukana. Irina meni pellolle juoksemaan, siellä kun sopii teutaroimaan jos sellainen mieli iskee päälle. Aika hyvin se meni. Pään kanssa pelasi jonkin verran. Repi alas. Hyppi tasajalka loikkia ilmaan. Mutta ei noussut pystyyn, eikä kaatuillut. Ihan hyvältä näytti Irinaksi. Pikkuisen se kuumuu. Ihan erilainen ratsastaessa. Sillon se ei menetä tuolla lailla malttiaan. Minun mielestä siinä on se juju, että selässä olen niin lähellä sitä, että se on varmempi itsestään. Kärryillä sen pitää mennä edellä ilman apua. Se varmaan jännittää sitä. ihan vain oma mielipide, en tiedä onko Markku samaa mieltä.

1247371336_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Irina ii impanpii

Cassu.vuodatus.net

osoitteessa on Casanova Harmi varsan ajelukuvia. Ja erikseen yritän päivittää silloin tällöin tietoa pojan kehittymistä kimppalaisille.

Tänään on hiitti Midaksella. Yritän ängetä Garmiva orlovin mukaan. Meillä on ollut peruutusharkat. Erittäin huonosti menee. Garmiwa voittaa melkein aina. Eli totaalisesti väkisellä väännettävä. Ei hyvä. Se on niin iso, että ei meikäläisen voimilla sellaista tehdä. Suusta ihan turha repiä. Olen yrittänyt miettiä miten saisin jekutettua sitä vaikka ruuan avulla. Pitäisi olla joku kuja jossa on pakko peruuttaa, että pääsee kauroille. Tätä täytyy kehitellä. Meilläkin pitäisi olla täällä "katos", niinkuin raviradalla on. Voisi harkata jo täällä.

1247371945_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lapstogo Tinker Kuopiossa. Harmigor kopissa. Vielä oikeinpäin. Hetken päästä me lähdimme radalle ja Igor jäi aukomaan naruaan ja kääntyi ympäri katselemaan takaluukusta ulos. Pikku veitikka koko ukko.

Pää askaroi joutohetkinä Lapstogossa. Taidan ehdottaa Markulle, että se soittaisi Vesalle ja kysyisi sen miehen nimeä joka paransi Ukko Narvan selän. Nythän se ori juoksee säännöllisesti kilpaa. Joku vika sillä oli ja kuntoon se on tullut. Jos se vaikka katsoisi tammaa. Eläinlääkärihän sanoi tammasta, että se on mallia rautakanki. Jäykkä jötikkä.

1247373064_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Irina lähdössä lenkille. Kalle etualalla. Markku katselee hevosta viimeisen kerran ennen lähtöä. Kaikki kunnossa... Eikun menoksi. Irinalla korvat sellaisessa asennossa, että hieman on epävarma olo. Saisinko Kirsin ja satulan kiitos....

1247373553_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Irina on irti ja matkanteko alkaa.... Loput kuvat vaikka huomenna, en millään jaksa enää siirtää:)