sanoi Jaara. C meni lämmityksessä ihan sekametelisoppaa. Lisättiin sille painot kärkeen ja painoputsit. Startissa meni vähän aikaa paremmin, mutta sitten kun ne laukat tuli seurasi uudet nopeasti. Jaara sanoi että painavat kengät eteen. (Mitäs mie oon koko ajan sanonu:)  Aika epätoivoisen puuhalta tuntuu. Etupää kerii kuin lankakerä siellä mahan alla.

Ivan teki miehen työn. Lähtö uusittiin useita kertoja. Yksi heppa karkasi kuskin käsistä ja laukkaili kilsatolkulla yksinään ympäri rataa. Se poistettiin kisoista. Samoin numero 6. Sitten kun vihdoin pääsivät lähtemään Ivan paranteli kovalla rytinällä asemiaan takajoukoista. (Lähti muiden takaa takamatkalta.)

C:n etukenkä. Tuohon lämiskään ruuvataan  aina paino kiinni.

 

Ivan melkein pääsi  kärkeen, mutta sitten jostain kumman syystä kampesi sivuttain. Niinhän se teki viime startissakin. Siinä paloi useita sijoja kun kierteli ja kaarteli omia reittejään. Rahoille taas kumminkin. Ihan olen ylpeä suorituksesta. Kimmo sanoi, että hyvässä kunnossa on. Mietittiin jo uusia startteja. Midas ja Ivan Ouluun?

C:llä oli startissa lapalämmitin. En ole kellään muulla aiemmin nähnyt sellaista startissa.

Raveista pitää vielä mainita se, että kuului ärräpäitä monesta eri "nurkasta". Uusi sääntö, että hevospassi pitää olla aina mukana aiheuttaa päänvaivaa. Kukas sen nyt muistaa ottaa mukaan. Sen unohtamisesta saa sakot:)  Rapsahti ilmeisesti aika monelle:):) Markku muisti ihan viime tingassa ja kääntyi ne hakemaan. Meinasi siis meillekkin käydä köpelösti.

 

Eilen tuli lunta ihan tolkuttomasti. Hevoset oli villissään. Aitatolpat vain sinkoili, kun juoksentelivat ja pörräsivät. Garmiwa mm. veti aidoista läpi ja riehui pitkin pihoja. Markun teitten linkoaminen sai 4 jalkaiset kaverit lopullisesti sekoamaan, kun lingosta lentää lumet aika komeassa kaaressa ulos torvesta. Hännät tötteröllä kaahasivat hangessa. Että tämmöistä tälläkertaa.....