Pikkusen tuo kalenteri heittää päässä. Ei meinaa millään pysyä "kartalla". Tänään olisi pitänyt lähteä käymään eläinkaupalla, mutta peruin sen. Jos siskotytytöt tulisi viikendinä mammalaan, vaikka mamma taisi vähän vastustella ideaa? Mutta silti! Jos mammalaan tulisivat, niin vihdoinkin raahaisin sen pakastimen mukanani ja vastalahjaksi likat toisivat Wahlstenin silapaketin ja kivennäisiä.

Eilinen ilta hurahti ohi ihan huomaamatta. Etapellolta haettiin heinää ja samalla Markku teki aitapylväitä. Harvensi pellonreunan pusikoita. Sitten madotettiin varsulit ja mammat. Kello oli varmaan jotain puoli yhdeksän kun sisälle lampsittiin-meni ravit ohi suun, kääk!!!:)

 

Hirmu kiva. Siis suunnattoman hauskaa. Niittokoneen joku miehinen osa jolle nimeä en tiedä-on korjattavana jossain-kevyesti epämääräinen lause:) No jokatapauksessa. Se jonka pitäisi korjata se osa- on lomalla. Helkutin kivaa. Meikä surruuttaa varmaankin seuraavat kaksi viikkoa heinää nurin käsipelillä. Voi vihne. Se nimittäin käy työstä. Muuta kerkeä tehdäkkään. Etapellolle ei viitsi hevosia viedä. Haluan että ne on tässä silmän alla koko ajan.  Tammoille pitäisi taas alkaa aidata uutta laidunta. Onneksi on tuota uudistettua laidunmaata. Apila rehottaa. Ja mammoilla masut kasvavat. Tarjosin muutama päivä sitten mammoille kauroja, ihan mielenvirikkeeksi, sanoivat, että kiitos, mutta ei kiitos, olemme ihan täynnä. En muista milloinka joku olisi kieltäytynyt kauroista!!! Pitää olla makeaa tuon uuden pellon heinä:)

1245302429_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olen kaikkien lellikkipentu Jimsalabim Harmi. Äitini tuli eilen taas kiimaan, joten mamman kanssa kävimme orin luona kylässä. Iskä on aika iso ja se huutaa hurjalla äänellä. Me ollaan vähän saman näköisiä-iskä ja mä.

1245302804_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Taitaapa olla Foxtrot Harmi kuvassa.