Oltiin harkkaamassa eilen Kuopiossa. Ensin juoksi Garmiwa. Samassa sarjassa oli 2 muuta lämppäriä. Garmiwa oli niin innoissaan!!!!!!!!!

Jälkeenpäin mietittiin, että se oli kuin lapsi joka oli päässyt päiväkerhoon askartelemaan ensimmäistä kertaa. Liimaa, värillisiä papereita, silkkipaperia, värikyniä. Kaikki piti kokea kerralla, joten siinä liima roiskui ja värikynät lenteli. Varsalla oli riemu rajaton.  Vielä vaatii muiden kanssa juoksua ennenkuin on valmis kisaamaan. Ette usko miten pitkät askeleet sillä on. Lompsii kuin kenguru:) Takakavioita pitää kuulemma hieman vuolla pystympään.

C taas meni ravia. Eli älä koskaan sano ei koskaan. Olin jo menettänyt toivoni tuon ryökäleen tamman takia:)

 Markku oli hionut kengitystä. Pikkuisen kulmia muuttanut edestä. Eri painoiset kengät. Jos sillä olisi saanut virallisen tuloksen olisi koelähtö menty läpi. 15 viimeiset 500m.

Starttien jälkeen hepat lähti pesuhalliin suihkuun. Garmiwa ei ollut koskaan sellaisessa käynyt, joten C:n piti näyttää edeltä, että sinne turkkilaiseen saunaan ei ole vaarallista mennä. Mukava oli kuurata ne pitkästa aikaa puhtaiksi. Talvella ei kauheasti tee mieli pestä hevosia. Paleltuvat.

Kotimatkalla pysähdyttiin liikkeellä. Nähtiin Riikka ja Tero. Kaisa napattiin kyytiin ja käytiin moikkaamassa mammatammaa. Hyvässä kunnossa oli. Kaisa antoi jäätynyttä jauhelihaa liekkö(?) 10 kilon paketeissa olevia levyjä. Koirat kotona sai hirveän hepulin niistä. Luikuri sanoi, että murhaa kaikki jotka uskaltavat koskea lihoihin. Murisi naama irvessä erittäin vakuuttavasti. SIIS ERITTÄIN VAKUUTTAVASTI.

KIITOS ÄIPPÄ RUUASTA. Tuli kyllä niin kreivin aikaan, että!!! Kotiin päästyä me ryntäsimme tallihommiin ja oli ilta ennenkuin pääsimme sisälle. Kauhoin sapuskat lämmittämättä suuhuni ja kellahdin torkkumaan sohvalle. Oli raskas päivä. Normi päivä kun alkaa 3.30 hevosten aamuruualla ja työt loppuu sitten kun kaikki on tehty.

C:n jalat aamulla:

etujalat kuivat ja kylmät

takajalat kuivat, mutta vasemman vuohisnivelen ulkopinnalla pikkuisen lämpimämpi kohta

 

Lämmityksestä C palautui vähän huonosti. Startin jälkeen normaalisti. C oli 1.25 sarjassa. Viimeiset 500m on vapaasti kaahattavissa. C oli toisena maalissa? 10 heppaa mukana. Alussa ei ollut paras mahdollinen lähtö, koska tosi surkeita kuskeja oli volttaamassa. Lähtö uusittiinkin kerran kun nro 8 ei tiennyt missä pitää mennä.Eli viimeist 500m tamma lensi.

Huomatkaa silmien pilke. Elämä on ihanaa!

Eikös ole hienot suitset? Blingblingiä kerrakseen. Haluaisin niihin vielä niittejä lisää.

Horsetail's Maya juoksi hyvin ja jouhevin askelin. Sekin 3v. Maalissa ensimmäisenä. Garmiwa oli kakkosena. Hieman iloloikki matkanvarrella. Trye Fantasylla ei jalka noussut. Jäi heti alussa varmaan 100m. Lopussa otti sitten kiinni.

 KIVA PÄIVÄ!