Team Tinker:

2. erä Kuopio Stakes kilpailujen maksuista erääntyy 31.1.2009/Harmidas Tinker.

Minä olin eilen siellä eläinkaupalla. Kyllä oli hösseli päivä. Työtä olisi ollut vaikka toiset puolet lisää, mutta piti 15.00 jälkeen lähteä kotia kohti. Kaisalla on JÄRKYSTI töitä!!! Hyvä että niitä harjoittelijoita tulee. Pikku orjia:)

Maustetta päivään toi huomio, että Markku oli ottanut maatilan pankkiautomaattikortin ja meikäläinen lähti nolla budjetilla liikkeelle ja tyhjin vatsoin. Täytyy sanoa, että vähän ketutti pankin pihassa kun huomasin homman. Tukkapöllyn paikka Markulle oli se! Pahus vain, olin 20 kilsaa kauempana kuin Markun tukka.....

Cheyenne ja Romeo

LGT oli käynyt hölkkälenkillä-oli ollut kuulemma aika riehakkaalla tuulella. Siitä se urakehitys taas alkaa... Oli vähän lämmin tänä aamuna oikeanpuoleinen ulkosyrjä polvesta. Pitää raportoida Markulle kunhan se herää.

Minä taidan valua syömään ja sitten aisomaan Harmivania kärryjen eteen.

PS: Liikkeeltä toin eilen rehunappuloita heppasille. Harmiel Tinker suuttui sikana kun se ei halunnut syödä niitä ja muut pojat popsi rehua hyvällä ruokahalulla. Mottasi Harashoota etusella päähän-mistä hyvästä sai itse Harashoon hampaista. (Kannattaa varmaan johtajavarsalle mennä kettuilemaan...) Sitten se tinttasi Kassua joka järkyttyneenä perääntyi kupilta. Tämä oli taas niitä juttuja, että jos minä en syö, niin ei syö muutkaan...

PPS: Kävin eilen moikkaamassa Rimppa Imppaa Kaisan kotona. Kyllä on mummoutunut koira viimosen päälle. Näyttää ihan Esko veljeltään silloin kun se eli viimeistä vuottaan. Harmaaksi muuttunut.

Cheyenne