Pakkanen on iskenyt kyntensä meidänkin maaperään. Eilen oli vielä ihan löllövetinen piha.

Jatkanpa siihen mihin eilen jäin, kun kone rupesi temppuamaan.

1971486.jpg

Oskua kiirehti katsomaan varsatkin. Hei setä, ne sanoivat. Osku ei piitannut pikkuviipottajista.

1971487.jpg

Melkein kaikki hevoset olivat ottaneet mutakylvyt. Oskukin oli kuorruttanut nahkansa aimo annoksella savea.

1971488.jpg

Ines Rolls kyselee Oskun kuulumisia.

1971491.jpg

Konkkalonkka Otava. Rouva on oikea herkkusuu. Mutta heinä ei ole kuulemma niin hyvää että sitä kannattaisi syödä ylenmäärin. Minä taas olen toista mieltä joten aloin keksimään juonta Otavan pään menoksi...

1971497.jpg

Juoni menee kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: Laitan heinät aidan molemmin puolin. Toisella puolen on Hani joka ahmii kaiken mitä eteen kannetaan. Se lihoikin saman tien meille tullessaan satulanvastinremmin reikävälin verran. Otava sai melkein raivarin. Hänen heinät. Jos hän ei niitä syö, ei saa syödä muutkaan.... Tamma kiukutteli ja polki jalkaa. Välillä naukui. Hani ei välittänyt vaan ahmi heinää suupielet vaahdossa.

1971501.jpg

Otava silminnähden järkyttyi Hanin käytöksestä joten Otavan oli alettava syömään kiireenmiten heiniä. Ei ole tyttö koko aikana syönyt niin antaumuksella kuivaa heinää. Tuorettahan Otava popsi siihen asti kun pellossa jotain oli, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan....

1971504.jpg

Alli lähettää terveisiä kotiväelle.

1971505.jpg

Allia alkaa ketuttamaan, ruoka-aika lähestyy ja yksi tollo kulkee kameran kanssa perässä ja pyytää poseeraamaan.  Alli häipyy maisemista, adios.

1971506.jpg

Alli vielä kerran...

1971507.jpg

Luikuri on taas kiivennyt korkealle tarkastellakseen maatilan tapahtumia.

1971508.jpg

Katsokaa mitkä lihakset koira on itselleen kehittänyt lenkkeillessään hevosten perässä..... WOW!

1971511.jpg

Markku raksailee tallia kuntoon. Huomatkaa Luikuri kuvassa- se seuraa äärimmäisen tarkasti aina kun Markku tekee jotain teknisiä hommia. Se voisi seurailla raksailua vaikka koko päivän. Koira seuraa kuin Uuuno Turhapuro perässä, vetelästi löntystäen, yleensä se on menossa vasta käännöspaikalle kun Markku on jo palaamassa jonkun lankun kanssa. Urhoollisesti koira tekee kaikki samat mutkat Markun mukana. huvittava kaveri.

1971523.jpg

Ovi saa ikkunan. Pitäisi vielä maalata se.... Kaisalle arvoitus- mistä on tallin ovet tehty? Ne on olleet sinunkin käsissäsi.... :)

Juups, pitänee alkaa hoputtamaan Markkua ylös. Heinäkuormien haku odottaa. Ja tuhat muuta maatilanhommaa. Mukavaa päivää kaikille :)