Oli herkullinen lahjapussi tullut eläinkaupalta. Savuluita ja muita herkkuja. Luut kirvoittivat jopa pienen tappelunujakan Luikurin ja Pikkulikan välille. Luikuri sai naarmun nenäänsä.

Mammalassa söimme navat täyteen.Riikka keljuili minulle urakalla, kun popsin ruuat jo ennen esille panoa. (Oli nälkä kun olin juossut hevosten kanssa pitkin hankia. Lenkitin ne irtojuoksuttamalla.) Pukki oli tuonut lahjoja yllinkyllin. (Valtavasti!!!)

Meikäläisille tuli  mm. toppahousut ja liivi. Entiset onkin jo roskiskamaa. Mistä lie pukki hoksannutkin??? Possusaippuan (vessa tuoksuu niin puhtaalle, kun siinä on jotain sellaista aromia mukana, että voisi luulla, että olisi juuri siivottu.) Kampaajalle lahjakortti, tulee tarpeeseen, hehhee... Toppaloimi hepalle, huomenna Ivan saa sen Kuopion reissulle päälle. Heppa aiheisia juttuja, Markku sai uuden kengitysvasaran. Kyllä se pukki huomaa kaiken, kun se entinen vasara meni männätaannoin poikki. Ja vaikka mitä muuta... Lakanoita, huopia, villasukkia, laudeliinoja, saunatuoksuja...Jnejne... Jnejnejne...

Markku ei ollut reissussa mukana, joten kun tulin kotiin minua odotti nuori poika ovella. Markku oli käynyt saunassa ja ajanut parran pois. Ihan on erinäköinen koko ukko.

Pitää vielä kertoa, että pihaton lämminvesiautomaatti sippasi yhtä-äkkiä. Sitä se Markku jäi purkamaan kun lähdin mammalaan.(Johdot ja putki koteloitu, ettei hevoset pääse niihin käsiksi.) Sieltä oli löytynyt katkenneita piuhoja ja rotankakkaa. Ne penteleen eläimet kerkeävät joka paikkaan. Kissalle olisi täällä duunipaikka vapaana.