Ei kyllä olla päätetty ilmoitetaanko sinne ketään.

Paalain oli hajonnut. Markku oli 6-18 menossa. Hiitit jäi tekemättä sen hevosilta. Minä juoksutin omani. Hyvinhän nuo menivät. Igorilla oli uudet skalpparit. Joko asensin ne väärin tai sitten ne on liian isot, mutta ei ne ainakaan paikoillaan pysyneet. Pitää Markulta kysäistä miten suojat toimii.

Mervin Iidapiidalla oli käynyt hieroja. Vemppajalkaan laitetaan kuulemma puolen kilon paino ja sillä jumpataan. Takaj. on toista jalkaa lihaksistoltaan heikompi. Samoja ohjeita oli kuin mitä C:kin on tehnyt. Ratsastelua kiemurellen ja etu- ja takaosa käännöksiä. Myös pienien esteiden ylittelyä. Iida sekä C ryystivät esteet jaloillaan, eivät osaa nostaa roipeleitaan:) Se puolen kilon paino voi olla lenkeilläkin mukana jos ei mene kovaa. Ja jos menee-laitetaan 200g paino. Katsotaan kuntoutuuko Iida. Tarkastus on kuulemma kolmen viikon päästä.

Olisinkohan ollut vähän kateellinen alitajuisesti Riikka siskolle, kun hän soitti ja kertoi, että hänen koiransa joka on eriskummallisen näköinen pääsisi televisio mainokseen. Seuraavana yönä näin unta, että meidän koira Massimo oli BB ohjelmassa mukana. Hengaili ulkona. Ei ne kyllä edes sisällä olleet-eikös ne jossain BB-talossa normaalisti hengaa?. Enkä tiedä koko ohjelmasta mitään, kun en ole sitä koskaan katsellut. Mitenkähän se uni koiran sinne laittoi???? No huvittavaa joka tapauksessa. heti piti saada omakin koira telkkariin, vaikkakin unen välityksellä:)

Mie alan maksamaan laskuja. Joten moix.

PS: Laitoinkohan hanan kiinni kun laskin vettä hevosten juoma-altaaseen..?... Pitää lähteä tarkistamaan. Ikuinen ongelma. Dementia nuoret ry saa kohta uuden jäsenen.