Ekku oli keksinyt todella hyvän nimen Chiquitan tulevalle varsalle! Tekisi mieleni lähteä herättämään Markku ja sirkuttaa se sille korvaan. Osaisi arvostaa varmaan hirmu paljon innostustani, koska kello on pikkuisen yli 5. Hepat ovat taas kerran saaneet aamumurkinat ja minä tarkastanut eläimet, että kaikilla on valtakunnassa kaaaaikkki hyvin. Onnekkaalla on kalju päälaki, Harald aikoinaan puski karvat pois:)

Asiaan. 32 puhelua. Aloitetaanpa tarina alusta. Markku oli pois maatilalta. Minä lähdin ajamaan Harmigorin. Vedettiin spurtteja ja käveltiin. Tätä toistettiin useampan otteeseen. Tuli jokunen autokin vastaan, isojakin. Igor ei pelännyt kuormikastakaan!! Hieno poika, ja ikäähän ei siis vielä ole kuin se 2v. Me alamme olla jo aika hyvä tiimi. Lenkiltä tultua pesin hevosen ja hoidin ukkelin jalat. Nyt on hyvä kylmätä lumella jalat, kun sitä sen verran pihalta saa kaavittua, että ei tarvitse letkuissa seisottaa ja vahtia vieressä. Olen käyttänyt matkasuojia. Ensin alin rapsu kiinni ja sitten alan tunkemaan lunta suojan sisään. Ja sitten loput rapsut kiinni. Sulamiseen menee ainakin se 20 minuuttia. Ajattelin että kerkeän käydä vaihtamassa kevyemmät vaatteet päälle, kun olin pakannut villapaitaa, kauluria, toppatakkia ja toppahousua päälleni. Minulla juuttui muuten Ilpon (Markun veljen ) antama karvalakki päähän. Laitoin leuan alle nipsuttimen kiinni. Ajosta tultuani huomasin, että ei se irtoakkaan. Urhoollisesti hikipäässä hoitelin hevosen ja ajattelin sitten vasta perehtyä siihen lukitus-systeemiin. On muuten hyvä hattu, lämmin, ja tosi lämmin jos ei saa sitä pois:) Olin vielä ennen lähtöä vetänyt kiristysnauhan tiukalle, että tuuli ei pääse hatun väliin. Saihan sitä yrittää riuhtoa. Ei lähtenyt. Ei vaikka kuinka heilutteli. Meinasin jo soittaa Markulle, että hätätila-äkkiä kotiin, pää kiehuu. Aikani räplättyäni lukko suostui napsahtamaan auki ja pääsin pois pinteestä. Mutta siihen meni hitosti aikaa...

Sisällä vilkaisin puhelinta. 32 PUHELUA MARKULTA!!!

Siinä kerkesin miettiä ennenkuin sain Markun langan päähän, että onko se ajanut pöpelikköön, mitä on sattunut. Järki sanoi saman tien, että jos se on pöpelikössä, se ei tosiaankaan 32 kertaa minulle soita-minusta ei olisi auttajaksi, sillähän se auto on, minä olen nalkissa kotona.

Markku vastasi ja kysyi-Missä Onnekas nyt on? Minä siihen, että en minä tiedä, tulin juuri ajamasta hevosta. Joku oli viestittänyt, että Onnekas on tiellä. Markku sanoi olevansa melkein kotona. Minä ryntäsin takaisin pihalle ja herkkusankkoa hakemaan. Siinä vaiheessa rupesi vähän mietityttämään.... Minä olin tullut juuri vasemmalta puolen tietä lenkiltä ja Markku kaahaa oikealta puolen kotia. Onnekas ei voi olla siellä. MISSÄS SE SITTEN ON?

Markku tuli pihaan ja noin 2-3 minuutin päästä Onnekas kävelee tamma aitojen välistä olevalta tieltä meidän luo. Ihan päinvastaisesta suunnasta siis. Se ei ole ollut lähelläkään maantietä. Onnekas sanoo: kas, sinulla on herkkusankko, annappas herkut tänne.

Oletettavasti Onnekas on kulkenut meidän pururadalla. Ja siellä se saa kulkea. Oma yksityinen tie. Liekkö Onnekkaan nähnyt ollut taas joku metsämies. Kuinkahan paljon niitä ukkoja siellä metsässä kyykkii... Me ajelemme hevosella siinä vähän väliä. Minä yleensä lauleskelen ja höpöttelen hevoselle pitkin matkaa. Nyt minusta tulee vainoharhainen-takulla tulee tiirattua enemmän kaikkia pusikoita sillä silmäällä-että onko sen takana joku tussarimies. Yhdesti kauankauan aikaa sitten ratsastelin mammatammalla. Laukkasin sydämeni kyllyydestä. Yhdessä ojassa makasi kaksi miestä maastopuvuissaan ja niillä oli pyssyt käsissä. Arvatkaa meinasiko lirahtaa pissi housuun kun ohi niistä menin ja huomasin ne. Hitto että säikähdinkin. Tuskin saivat lintuja kun mie siellä pöllyyttelin laukata.

Eilen illalla kuvasin Cheyenne Silverin masun. Aika valtava vai mitä?

BWT nuokkuu tuorerehun syönnin jälkeen.