On unohtunut kertoa, että muutama pvä sitten Markku vei traktorilla naudoille katokseen suurpaalin. Minä olin unohtanut puukon jolla narut olisi saanut poikki. Markku jäi peruuttelemaan pois aidasta ja minä lähdin hakemaan teräasetta.

Enpä ollut uskoa silmiäni kun menin takaisin aitaan. Sonni oli sarvillaan lähtenyt kuljettamaan paalia pitkin tarhaa. Jotain 30-50m työnnellyt hurjalla vauhdilla. Ja kun otetaan huomioon, että ne paalit pitää siirtää traktorilla, niin, huhhuh!!!

Sonni oli paalinkuljetuksen jälkeen hirmu riehakkaalla päällä. Alkoi lähestyä minua. Markku varoitti. Sonni ei edelleenkään muuta kurssiaan. Markku varoitti uudelleen. Otin jalat alleni ja sukelsin lauta-aidan ali. Tuhma, tuhma elikko!

Eihän siinä auttanut muu kun hakea uudelleen traktori ja viedä paali takaisin paikalleen ja hirveää vauhtia aukoa narut, ettei sonni kerkeä taas ottaa sitä sarviinsa:) Lehmät ei koskaan ole saaneet mitään tuon tyylistä hepulia.

Mammatamma lähti eläkekotiin. Pihatto on hieno. Talliosa on tilava ja korkea. Tuulikaapissa on molemmissa päissä oviverho, joten kylmä ei pääse sisälle. Alusina mukavan pehmeä turvematto. Pihalla oli iso heinähäkki jossa on katto. Mitäs sitä hevonen muuta enää kaipaakaan?

Illalla tuli viestiä, että tammamamma ei mene pihattoon. Tarkoitus oli saada heppa pysymään lukkojen takana muutama yö, ettei pimeässä hortoile ulkona. Ei vielä kuitenkaan osaa paikkoja. Ei edes porkkanat olleet auttaneet. Neuvoin, että läpsäytä kunnolla perseelle. "Naapurin" Mervi oli luvannut mennä auttamaan jos ei eläin suosiolla sisälle siirry. Mervinkin ohje oli ollut läpsy ahteriin:)

Olihan se sitten lopulta sisälle kömpinyt, hehehhehehe....

Josta heti tulikin mieleen viimeisimmässä Hevosurheilu lehdessä ollut juttu jossa Ari Hartikainen kertoo, että näki varikkoalueella Vermossa hiittireissullaan rouvan joka yritti lastata hevosta autoon onnistumatta siinä. Ari oli tarjoutunut auttamaan, mutta nainen oli kieltäytynyt sanomalla, että hänen hevostaan ei lyödä. Ari oli ajellut 4 hiitattavaa hevosta radalla ja nainen oli edelleen nyhjännyt hevosensa kanssa kuljetuskopin vieressä. Oli mennyt uudestaan kysymään, että saako auttaa. Apu oli kelvannut.

Arin neuvo oli. Löysää narua äläkä vedä, siirry puomin taakse. Hevonen oli kipaissut traileriin parissa sekunnissa ja ketään ei ollut tarvinnut lyödä. Se on sitä hevosmiestaitoa. Hevonen toimii jos sitä osaa käsitellä. Vika ei ole hevosessa jos homma jumii vaan 99,9% käsittelijässä:)

Kaisalla ja Lasnella on varmasti vielä monta kimuranttia tilannetta edessä ja minulla hyvää naurua:) Kunhan ette kirmaa viitostielle hillumaan!!! :):):)

Mammalla kun on nyt hokkikengät alla. Muista tarkistaa, ettei ne löysty, ja jos löystyy, kiristä ne, niin ei jalka mene könöasentoon.

 

Super Harmi oli koelähdössä laukannut, voi harminpaikka.