Samalla näytettiin Midaksen kinnertä. Sanoi, että pitää polttaa. Kinnertä on bliistrattu, joten pitää odottaa sen vaikutuksen ohi meneminen ja sitten viedä klinikalle poltettavaksi. (Siihen tulee vahva arpikudos joka tukee sitä kohtaa mikä tahtoo aina repsahtaa.)

Kaisalta oli tullut viesti, että liikkeellä oli käynyt joku asiakas pyytämässä meitä katsomaan hevosta jonka haluaisi ostaa. Olisimme apuna tutkimassa sitä. Tuli sellainen oho olo. Kyllä, kai sitä on jo jotain oppinut aikojen saatossa:) Kai sitä voisi mennäkkin jos se ei ole ihan Inarissa asti. Onko se ravihevonen, minkä ikäinen, pitääkö sillä ajaa? Että jos pitää ajaa, niin olisi ihan ok jos omistaja toisi sen vaikka Kuopion radalle. Voimme samalla ottaa  vaikka Igorin mukaan hiitille.

Huomenna mammatamma siis lähtenee eläkekotiin Kaisan luo? KÖ? Tullaanko me hakemaan sinut liikkeeltä? Monenko aikaan? Mielellään valoisan aikaan, että mamma saa tottua tarhaan.

Yhdistyksen kokous on sit ilmeisesti 6 pvä. Muistuta Kaisa. Muuten varmasti unohdan.