Tiedättekö miltä Ingmannin kevyt uusi maku maistuu? (tämä on sitten vain minun mielipide...) Käsirasvalta mihin on sekoitettu yrjöä.

 

Ivan ryökylä meni sotkeutumaan laukalle lähtökiihdytyksessä. Maalissa 7. Just jäätiin pois rahoilta, höh.

Ilta alkoikin ihan kökösti, kun meidän katoksilta ei lähtenyt kirveelläkään 3. lähdön heppa pois. Juttelivat eivätkä riisuneet heppaa. Meidän piti sitten purkaa kopista sivulaita pois ja alkaa valjastamaan siellä. Hoksasivat ne sitten viimein, että kappas, pitäisi häipyä katospaikasta, kun Markku kävi niille jotain sanomassa. Mutta olivat kyllä auttamattoman myöhässä. Saatiin puolikiukkuisissa(tarkoittaa sitä, että säksätetään sitten toisillemme)  tunnelmissa laitettua Ivan kärryjen eteen ja samantien radalle lämmittämään. Oli oikeasti ihan sikakiire suoritus.

Ivan tuli taas pois radalta yhtään hengästymättä. Ihme peli Intiasta. Se käy siellä vain pelleilemässä.