Juu, se oli Tapiolan sovittelurahaa. Eilen tuli kirje jossa luki että pahoittelut väärästä aikaisemmasta päätöksestä. Korvaamme teille huikeat seitkyt ekeä. Jos olin jo vihainen asiasta, niin ei se ainakaan auttanut. Ihan kuin olisi punaista liinaa härälle heilutellut.

Tänään oli tyttösten vuoro kiskoa kärryjä. Pikkutytyöt puhkii ja ähkii pienemmässäkin mäessä. (Menemme vielä väärinpäin rataa, että isommat mäet on alamäkinä, silti neideillä on työtä että tuskaa kipittää eteenpäin:) Mammatamman tytär on tulisempi kuin Chiquitan tytär. Antaa vain odottaa milloin ne keikahtaa nurin tai potkia paukuttelevat kärryjä.

Markku lähti kuntaan viemään euuu tukien nostoa varten lippuja ja lappuja. (Hevosista allekirjoitetut paperit jossa hevosten osaomistajat lupaavat, että saamme nostaa tuet....) Mie sillä aikaa hoitelen nettiasioita.

Mitäs meille vielä olisi sattunut... Kunnasta kävi lomitustoimiston puolelta Martti katsomassa ja tarkastamassa lomittajien työtilat ja työvermeet. Kaksi huomautusta taisi olla. Heinien tiputusta varten pitäisi olla portaat, ettei tarvitse hämähäkkinä seinää pitkin kiivetä. Ja jauhesammutin lähemmäksi. Muuten oli kaikki ok.

Kuka haluaa ajaa Midasta akkainajossa Kuopiossa? Kuskia kaipaillaan:):) Markku juuri kommentoi autossa, että sen verran tukeva tyttö, että kun Midas painaa kiihdytyksen päälle, niin ei tyttö jää kyydista... :):):):)